HYXO OY

Hyxo Oy

Luotettavasti jo vuodesta 1968

Hyxo Oy on yli viisikymmenvuotias perheyritys, joka on kasvanut vuosien saatossa merkittäväksi toimijaksi niin vedenkäsittelyn osaajana kuin teknisenä tukkukauppiaana. Tänä päivänä toimintamme jatkuu jo kolmannessa sukupolvessa tarjoten asiakaslähtöisiä ratkaisuja, tuotteita ja palveluita prosessimittauksen, vedenkäsittelyn sekä prosessi- ja laboratoriolaitteiden parissa. Tuomme maahan ja valmistamme sekä yksittäisiä laitteita että laitekokonaisuuksia. Päämiehiä meillä on yli kahdessakymmenessä maassa.

Henkilöstömäärämme on yli 75 ja liikevaihtomme on 23 milj €. Hyxo Oy kuuluu WEST Invest Group -konserniin.

Lue lisää WEST Invest Group -konsernista.

 

Arvomme ohjaavat toimintaamme

Arvomme – asiantuntijuus, vastuullisuus ja kumppanuus – ohjaavat vahvasti jokapäiväistä toimintaamme. Haluamme tarjota asiakkaillemme laadukkaita ja luotettavia ratkaisuja valitsemalla alan parhainta laatua ja osaamista edustavat päämiehet ja tuotteet. Tavoitteenamme on parantaa asiakkaidemme kilpailukykyä ja toimitusvarmuutta tarjoamalla ympäristöystävällisiä ja luotettavia teknisiä ratkaisuja ja palveluita vankalla ammattitaidolla.

 

Laatu on meille kunnia asia

Laadunohjauksessa olemme alamme uranuurtajia Suomessa. Sertifioitu laadunohjausjärjestelmä on ollut käytössämme jo vuodesta 1996 lähtien. Nykyinen ISO 9001:2015 -standardin mukainen laatujärjestelmämme kattaa kaikki yrityksen toiminnot. Toimintatavoissamme olemme sitoutuneet vahvasti laatuun, luotettavuuteen sekä jatkuvaan kehittymiseen asiakaslähtöisten ratkaisujen ja palvelujen tuottajana.

ISO 9001 -sertifikaatti (fi)

ISO 9001 -certificate (en)