VAHVALLA YHTEISTYÖLLÄ TAVOITTEISIIN
Lahti Aquan tytäryhtiö Aqua Palvelu vastaa noin 140 000 asukkaan veden jakelusta ja viemäröintipalveluiden toiminnasta Lahden talousalueella. Toiminnan piiriin kuuluu 20 vedenottamoa, 4 jätevedenpuhdistamoa ja 300 pumppaamoa. Koko Lahti Aqua -konsernin toimintaa ohjaavat yhteiset arvot: korkea laatu, matalat kustannukset, matala riski ja asiakaspalvelu.
Laaja, usean kunnan alueelle rakentuneen verkko- ja laiteomaisuuden hallinta aiheuttaa helposti yllätyksiä, mikäli asiaan ei ole panostettu. Suomen vesihuolto-infra on julkisuudessakin olevan tiedon mukaan heikkenevässä tilassa, tämän kertoo esimerkiksi valtakunnallisessa rakennetun omaisuuden tilaa selvittänyt ROTI-hanke. Lahti Aqua-konsernissa vesihuollosta pidetään kuitenkin hyvää huolta. Kiteytettynä Aqua Palvelun operatiivisen toiminnan päätavoitteet ovat omaisuuden laadukas ylläpito ja kustannusten hallinta yhdistettynä hyvään asiakaspalveluun. Vastatakseen näihin tavoitteisiin on katsottu panostuksen ennakointiin olevan tärkeässä roolissa.
Ennakoimalla laitteistokannan ylläpito- ja korjauskustannukset paremmin haltuun
Aqua Palvelussa on aina uskottu panostuksen ennakoivaan huoltoon olevan avainroolissa omaisuuden ylläpidon ja kustannusten hallinnassa. Aqua Palvelulla ei ole 24 h miehitystä laitoksissaan, kuten toisilla suurilla toimijoilla, vaan yhtiö on katsonut laadukkaan ennakoivan huollon ja hyvien yhteistyökumppaneiden toimivan heidän kohdallaan paremmin. Yhtiöllä on toki mahdollisia häiriötilanteita varten oma varallaolojärjestelmä, joka häiriötilanteen ilmaantuessa ryhtyy korjaaviin toimiin.
Tällä hetkellä 80 % kaikista huoltotoimenpiteistä on ennakoivia ja loput yllättäviä huoltotoimenpiteitä. Yhtiössä halutaan entisestäänkin vähentää suunnittelemattomien huoltojen osuutta tulevaisuudessa.
”Meillä ei ole varaa suuriin yllättäviin hätäkorjauksiin ja siksi olemme halunneet lähteä entisestään parantamaan ennakoivaa huoltoa.” toimitusjohtaja Hannu Mustonen toteaa. Hätäkorjauksista voi aiheutua häiriötilanteita asiakkaille, ylimääräisiä kustannuksia ja usein hätäkorjaustyön lopputulos ei niin ole laadukas kuin suunniteltuna tehty työ.
Ennakoivalla huollolla pystytään paremmin tunnistamaan laitteiden mahdolliset ongelmat jo ennen niiden muodostumista ja näin ollen kattavammin laatimaan pitkäaikaista investointi- ja huoltosuunnitelmaa. Kattavalla suunnittelulla ja laadukkaasti toteutetulla huollolla pystytään yllättävien korjaustarpeiden määrä pitämään minimissä. Hyvän yhteistyökumppanin kanssa myös huoltoimenpiteet voidaan suorittaa laadukkaasti nopealla aikataululla.
Vahvempaa yhteistyötä luotettavan kumppanin kanssa
Lahti Aqua-konsernin pitkäaikainen yhteistyökumppani HyXo Oy on toiminut vedenkäsittelyn parissa jo 50-vuoden ajan. HyXon toimittamia vedenkäsittelylaitteita on kattavasti Lahti Aqua -konsernin laitoksissa. Huoltotoimintojen osalta yhteistyötä on tehty myös jo usean vuoden ajan. Pitkään jatkuneen yhteistyön myötä on keskinäinen luottamus rakentunut vahvaksi.
”Meille on tärkeää, että tiedämme kumppanimme suorittavan tehdyt toimenpiteet haluamallamme laadulla. Kumppanin osaaminen ja laitetuntemus auttavat meitä myös ennakoimaan investointitarpeita, kun kumppanin kanssa on hyvä keskusteluyhteys olemassa.” kertoo kunnossapitoinsinööri Jani Åkerman Aqua Palvelusta.
Kesäkuun 2018 alusta yhteistyötä syvennettiin, kun HyXo otti vastuulleen Aqua Palvelun laitosten huoltotoiminnot kokonaisvaltaisemmin.
”Osaamisemme kokonaisvaltaisessa vedenkäsittelyssä sekä laite- ja prosessituntemuksessa on huippuluokkaa. Pitkään tehty yhteistyö on rakentanut meille luottamuksen toimintaamme. On hienoa olla Aqua Palvelun luottamuksen arvoinen ja laajentaa yhteistyötämme entisestään.” sanoo myyntipäällikkö Tero Tupakka HyXo Oy:stä.
HyXolle tämä uusi yhteistyönmuoto on myös askel kohti uusia palvelumuotoja. ”Haluamme jatkossa olla entistäkin laaja-alaisemmin asiakkaidemme kumppaneita ja tarjota osaamistamme kokonaisvaltaisesti asiakkaidemme käyttöön” Tero Tupakka kertoo.
Uuden yhteistyömallin myötä HyXon vastuulla on laitteiden huoltotoimenpiteet kokonaisvaltaisesti, josta huoltohenkilökunta raportoi suoraan Aqua Palvelulle. Toimintaa kehitetään yhteistyössä edelleen, jonka tavoitteena on yhteistyössä löytää parhaat toimintamallit.
”Tavoitteena jatkossa on pohtia asiakkaan kanssa myös uusien osa-alueiden mukaan tuomista yhteistyön piiriin.” toteaa myyntipäällikkö Jarmo Räisänen HyXon teknisestä palvelusta.
Lisätietoja
Aqua Palvelu Oy
tuottaa vesihuollon operatiiviset käyttö- ja kunnossapitopalvelut. Näin ollen se vastaa veden jakelusta ja viemäröintipalveluiden toiminnasta asiakkailleen Lahdessa ja Hollolassa.
Hannu Mustonen, toimitusjohtaja (03) 851 5952
Jani Åkerman, kunnossapitoinsinööri (03) 851 5971
HyXo Oy
on viisikymmenvuotias perheyritys, jonka toiminta jatkuu nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Tänä aikana HyXo Oy on kasvanut laitemyyjästä merkittäväksi vedenkäsittelyn ja teknisen kaupan moni osaajaksi, jonka toiminnan tavoitteena on tunnistaa asiakkaan todelliset tarpeet ja löytää aina niihin parhaiten soveltuvat prosessimittaus-, vedenkäsittely-, laboratorio- ja prosessilaiteratkaisut ja palvelut. HyXo Oy suunnittelee, valmistaa ja tuo maahan sekä yksittäisiä laitteita että laitekokonaisuuksia.
Haluamme olla lähellä asiakaitamme, ja sen vuoksi meillä on Keravalla sijaitsevan pääkonttorimme lisäksi toimipisteitä eteläisimmästä Suomesta aina pohjoiseen saakka.
Jarmo Räisänen, myyntipäällikkö 010 417 4588