Pietarsaaren tertiääriprosessin saneeraus
Pietarsaaren kaupungin jätevedenpuhdistamon vuonna 2017 tehty saneeraus sai jatkoa tänä keväänä. Nyt valmistuneessa saneeraustyössä puhdistamolle valmistui tertiäärisuodatuksen laajennus, jossa viimeisetkin flotaatioaltaat purettiin ja korvattiin DynaDisc-kiekkosuodatuksella. DynaDisc-suodattimien pienen tilantarpeen vuoksi ne pystyttiin hienosti sijoittamaan laitoksen vanhoihin flotaatioaltaisiin.
Saneerauksessa varauduttiin jo ennakkoon myös Pietarsaaren tulevaisuudessa kasvavaan jätevesimäärään valmistelemalla laitos vielä kahdelle lisäsuodattimelle, jotka ovat liitettävissä plug’n play -tyylisesti olemassa olevaan kokonaisuuteen.
- Uskomme että pärjätään hyvin neljällä DynaDiscillä kauan. Olemme kuitenkin tehneet tarvittavat tilavaraukset kahdelle DynaDiscille lisää, mikäli tulevaisuus näyttääkin, että niitä tarvitaan, kertoo Pietarsaaren Veden toimitusjohtaja Andreas Svarvar.
- Tällä hetkellä prosessin pullonkaulana on biologinen prosessi, ei DynaDiscit. Meidän isoin ongelmamme tällä hetkellä ovat biologista prosessia kuormittavat hulevedet, jotka yritetään kaupungin ja naapurikuntien avulla eriyttää viemäriverkostosta niin paljon kuin rahat ja voimat vuositasolla antavat myöden. Se miten hyvin hulevedet poistetaan viemäriverkostosta, vaikuttaa aikahaitariin kauanko pärjätään nykyisillä DynaDisc-kapasiteetillä, Andreas Svarvar jatkaa.
Laajennuksen ansiosta jätevesilaitokselta Itämereen laskettavan puhdistetun veden laatu alittaa entistä varmemmin puhdistamolle määritetyt tiukat raja-arvot mm. kiintoaineen ja fosforin osalta, sekä auttaa puhdistamon toimintaa myös suurien virtausten aikaan esim. rankkasateiden yllättäessä.
- Hulevesien suuren määrän vuoksi joudumme osittain ohittamaan biologista prosessia, jolloin kiekkosuodattimille tulee jätevettä, jossa on erittäin korkea kiintoainepitoisuus. Kiekkosuodattimien ansiosta päästöarvot Itämereen saadaan kuitenkin pidettyä erittäin pienenä. Meillä on vielä paljon saneeraustyötä edessämme laitoksen muissa osissa ennen kuin pääsemme siihen, että optimoidaan prosessi säästöjä varten. Näin ollen olemme päässeet pitkälle DynaDiscien avulla, mutta meillä on vielä paljon työtä edessämme, kertoo Andreas Svarvar.
Korvaavan laitoksen suunnittelu ja mitoitus tehtiin HyXon toimesta hyödyntämällä kattavaa vedenkäsittelyn osaamista ja laadukasta laitevalikoimaa. HyXo edustaa suomessa Nordic Waterin DynaDisc-kiekkosuodattimia, joiden ympärille tertiäärisuodatusprosessi rakennettiin.
- HyXo Oy, our partner in Finland, has made a great job with refurbishing the old flotation basins and replaced them with the DynaDisc filters, kommentoi pitkäaikaista yhteistyötämme Nordic Waterin aluepäällikkö Peter von der Marwiz.
HyXo hoiti myös saneerausurakan vanhojen altaiden purku- ja rakennustyöt sekä uusien suodattimien myötä tulevat koneistoasennukset. Kokonaisuus on erinomainen esitys konsernimme osaamisesta, jossa konserniyhtiömme Saku-Tek Oy tekee laitoksen sähkö- ja automaatiokaapit sekä paikallisautomaation ohjelmointityöt ja Ekomuovi Oy valmistaa laitokselle esim. kemikaalikoneikot ja tekee niihin liittyvät muoviputkistoasennukset.
- Projekti sujui hyvin ja hyvässä hengessä. Matkan varrella tuli joitain pieniä ongelmaseikkoja kuten aina isoissa projekteissa, mutta henkilöt, joiden kanssa olemme asioineet ovat osanneet ratkaista ongelmat nopeasti ja projekti on edennyt eteenpäin. Projekti sujui siis kuten odotettiin, Andreas Svarvar summaa projektin kulkua.